FME kuvia
Kävin perjantaina ja lauantaina Finnish Metal Expossa, Kaapelitehtaalla kuvaamassa populaarimusiikkiesiintyjiä, sen minkä risteilyiltä ja muilta perhevelvoitteilta kerkisin. Kaikkeen ei voi venyä, mutta aina jotakin. Ja onhan se aina enemmän, kuin Railion pitsiliinojen ja kiisselilusikoiden hypistely kyynel silmäkulmassa.
Mukana mulla oli poikkeuksellisesti kaksi runkoa eli Canon 5D MkII ja Canon 500D. Hienosti 500D pärjäsi ja onnistuneimmista kuvista enemmistö oli otettu yhdistelmällä Canon 500D + Sigma 50mm/1.4. Tässä muutama kuva FME:stä. Ja loput Noiseshooter.comissa.
Huvittavaa oli lukea tämän viikonlopun Hesarin kolumnistin valitusvirsi siitä, kuinka Suomessa kaikki festarit järjestetään kesällä ja talvella ei ole esim. yhtään hevi-festaria.
On vaikea kuvitella suomalaisempaa kulttuuritapahtumaa kuin kolmipäiväinen kokoelma hevibändejä trooppisen pehmeäksi lämmitetyssä jättihallissa, ympärillä tulipalopakkanen ja kaamoksen musta.
Yleisö huomaisi pian, ettei nykyinen kansallismusiikkimme edes sovi keskikesän valoisiin ulkoilmaöihin.
Ja talvinen massahevisynkistely toimisi varmasti terapiana kaamosmasennuksen tappamisessa.
Toimittajilta ei luonnollisesti voi paljon vaatia, mutta sattuipas tämä sopivaan aikaan. Juuri samaan aikaan Kaapelitehtaalla örisee n. 16 bändiä + kaikki oheistoiminta ympäri kaupungin klubeja.





Sävy ?