maaliskuu 21st, 2010
Tare
Mäntsälässä vieraili viikonloppuna kaksi merkkihenkilöä, kun ensin Rouva Tasavallan Presidentti Tarja Halonen saapui jarrut savuten ihastelemaan pohjois- Mäntsälän luontoa ja testaamaan hankikannon. Lauantaina Mikkelin ilmavoimien ylipäällikkö Kettunen saapui tutustumaan Soin Tilus 1:n komentokanteen. Herra saapui Bristol Blenheimilla, toinen moottori tulessa Sointulan maaperälle ja tunnelma oli kuin Metallican konsertissa, kun ylipäällikkö astui savun keskeltä tervehtimään isäntää. Kaupungilla otimme vastaan juhlaparaatin ja nautimme lounaan, mikkeliläisen perinneruoan muodossa. Ilmavoimien ylipäällikön matka jatkui tästä savuvanan saattelemana Lumpio Jalkasen tykö.

Mäntsälän merivoimien ylipäällikön ominaisuudessa kävin näyttämässä vaimolle merivoimien lippulaivalla Mäntsälän kaunista ulkosaaristoa. Kannella oli kylmä, mutta näkymät kauniit.

Tähän väliin yksi kuva Jatilasta hiukan aurinkoisempana päivänä.

Ja sitten eiliseltä päivältä useampi kuvatus Mäntsälästä. Täällä on tilaa ihmiselle, jäätelöautolle ja tuleville ostoskeskuksille.



Alkuun pari kuvaa, toinen on Joken kerhon joulujuhlasta ja toinen tämän päivän piparitalkoista. Toinen kuvattu Helioksella ja toinen Zenitarilla. Pähkinä joulun pyhiksi: kumpi kuva on kummasta tapahtumasta ja päättele kuvassa käytetty objektiivi. Palkintoja ei tule, lukuunottamatta hyvää mieltä.
Mäntsälä on saamassa aika hyvän alun vuodelle 2010. Tässä ote Mäntsälä-lehden uutisesta:
Mäntsälään suunnitellaan todella isoa kauppakeskittymää. Kunta ja ruotsalainen DeLiza ab ovat tehneet yhteistyösopimuksen markkinointiyhteistyöstä, jolla haetaan vuokralaisia niin sanottuun outlet-kiinteistöön.
Tavoitteena on rakentaa Mäntsälän keskustaan 15 000 neliön liiketilat, joista noin 12 000 neliötä olisi myymäläkäytössä. Rakennettavaa pinta-alaa olisi siis noin sadan ison omakotitalon verran. Myymälöitä niin isoon liiketilaan tulisi 40-60 kappaletta.
Katsotaan, kuin tässä käy. Tämähän on valittajien ja kapuloita rattaisiin -tyyppien keskittymä, joten eiköhän tuosta saada aikaan vielä kunnon sekasotku ja ruotsalaiset vetäytyvät vähin äänin naapurikuntiin. Paikallislehden pääkirjoituksessa jo enteellisesti peräänkuulutettiin sopua ja yhteen hiileen puhaltamista tässä asiassa…
No, olisi erittäin tärkeä ja hieno juttu, jos tuollainen kauppakeskus tänne saataisiin. Syynä Mäntsälän valitsemiseen löytyy kartasta, Mäntsälä sijaitsee keskellä etelä-Suomea, mutta tarpeeksi kaukana isommista keskuksista, etteivät Outlet-myymälät kilpailisi kauppojen pääliikkeiden kanssa.
Aika tiukat pakkaset iski päällensä, Sointulassakin piti laittaa vesikierto pattereille päälle. Nyt tietää, että tuonne n. -15 asteeseen menee hienosti ilmalämpöpumpuilla ja pönttöuunilla, sitten alkaa loppua puhti. Näinä pakkaspäivinä on selvinnyt myös yläkerran ja kellarikerroksen pumppujen erot. -20 asteessa yläkerran LG puhaltaa vielä lämmintä ilmaa, kun taas kellarin Ultimate hönkäilee haaleaa. Se annettakoon alle 400 euron Ultimatelle anteeksi ja kyllä tuo pitää kellarin n. 20 asteisena. Kaikenkaikkiaan erinomainen keksintö tuollainen ilmalämpöpumppu.
marraskuu 29th, 2009
Tare
Kotiseutu tutuksi -teemalla tuli käytyä Mäntsälän Nummisissa ja Nummistenkoskella kuvaamassa. Olen käynyt tuolla aiemminkin ja Nummisten kautta kulkee hyvä prätkäreitti Porvooseen. Nyt siis ihan valokuvausmielessä kävin käppäilemässä Nummistenkosken ympäristössä.
Tuolla alueellahan on kolme kartanoa eli valtion omistuksessa ja Museoviraston hallussa oleva Alikartano (Frugård) ja yksityisessä omistuksessa olevat Nordbo ja erittäin komea Ylikartano (Andersberg). Itseasiassa Ylikartanossa oli tänään jahtipäivä, joten kuvauslupaa ei herunut. Ylikartanon isäntä palvelusväkineen kasvattaa fasaaneja ja järjestää fasaanijahteja maillaan. Kuten todettu, komein noista kolmesta kartanosta on Ylikartano (kuva!), joka on aikoinaan ollut Emil Aaltosen omistuksessa. Nordbo on aika vaatimaton, mutta tutkimusmatkailija Alfred Nordenskjöldin lapsuudenkoti Alikartano on tutustumisen arvoinen kartano. Joskus on tullut siellä käytyä.
Mäntsälästä Porvooseen virtaava Mustijoki siis muodostaa Nummisten kohdalla kosken eli Nummistenkosken ja tässä muutama kuva sieltä.
Jos tarkkoja ollaan, niin toi metsäkuva on muualta Mäntsälästä. Kaikki kuvattu Canon 5D MkII:lla ja Helios 85mm/1.5:llä.
Tältä päivältä Mäntsälästä. Aika passeli toi 50mm.
Täten aloitetaan täällä Pekolandiassa Mäntsälän asioiden ruotiminen, ihmettely ja likapyykin pesu.
Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Mäntsälä on saamassa ensimmäisen suuren marketin eli K-ketju on laajentamassa nykyistä Supermarkettia Citymarketiksi. Kunnan puolelta kaikki on kunnossa, tarvittavat maa- yms hankinnat tehty, maalisuora häämöttää ja uusi Citymarket avaa ovensa joulumyyntiin 2010? Melkein. Joku keksi valittaa laajennuksesta Helsingin hallinto-oikeuteen ja hanke viivästyy vähintään vuodella… Kiitos tästä kampituksesta. No, Citymarket tulee kuitenkin ja tässä kohtaa täytyy nostaa hattua kunnanisille. On mielestäni oikein, että nämä suuret marketit sijoitetaan osaksi keskustaa, eikä jonnekin kaltevalle savipellolle moottoritien varteen.
Mikä näitä melkein-hämäläisiä oikein vaivaa? Täältä löytyy sellainen jarrupuolueellinen ihmisiä, jotka vastustavat ihan kaikkea. Onneksi edistys edistyy, vaikka joku hyppisikin jarrun päällä. 20000 asukasta, reilu muuttovoitto, juna ja muutenkin hyvä sijainti takaavat sen, että tämä kylä kehittyy väkisinkin. Ensin Citymarket ja sitten Prisma. Tämän päivän lehdessä oli juttua myös, että Mäntsälä on toisena vaihtoehtona listalla, kun pohditaan korvaajaa Malmin lentokentälle. Tervetuloa lentokenttä, työpaikat ja valtion tarjoamat infrastruktuurit.
Viime aikoina on kovasti pohdittu, pitäisikö keskustan läpi virtaavan Mustijoen rannat perata siistiin kuntoon ja ottaa joki osaksi keskustan ilmettä kävelyteineen, puistoineen ja penkkeineen. Eiköhän joku umpivihreä vastusta tätäkin, koska siellä ryteikössä kuulemma asustaa joku lintu. Mun puolesta se lintu voi pakata kimpsut ja kampsut ja siirtyä jokea pohjoiseen tai etelään sen vajaan kilometrin verran. Ryteikkö perkuuseen ja jokialue osaksi tulevaisuuden viihtyisää keskustaa.
Viimeisimmät kommentit